Historiaa
HISTORIAN HAVINAA....
pöytäkirjojen tiimoilta...
Seura on perustettu jo vuonna 1937 (20.10.1937) ja samassa kokouksessa otettiin jo aiemmin perustettu naisosasto seuran osastoksi. Seura on rekisteröity virallisesti 6.11.1939 ja nimeksi tuli Pattijoen Jokelankylän maamiesseura ry. Seura perustettiin yksimielisesti ajamaan alueen pienviljelijöiden asemaa ja järjestämään kylän väestölle toimintaa ja tapahtumia.
Seuran valittu johtokunta aloittikin toiminnan välittömästi kartuttamalla rahavaroja mm. toimeenpanemalla keräys ja pitämällä myyjäiset sekä naisosaston kanssa yhteinen illanvietto. Illanvietossa järjestettiin mm kilpailut kirvesvarren ja luudan teossa ja myyjäisissä pidettiin lopussa huutokauppa, jossa jäljelle jääneet myyntitavarat kaupattiin.
Toiminnassa kertyneillä varoilla hankittiin erilaisia viljelyssä tarvittaivia laitteita ja koneita, kuten viljanlajittelija ja -kylvölaite. Toiminnan alkuaikoina järjestettiin vuosittain sekä kevät- että syysmyyjäiset, joihin jäsenet tekivät väliajalla erilaisia käsitöitä, jotka sitten myytiin myyjäisissä ja näin seura sai varoja toimintaansa.
Toiminta oli alussa todella vilkasta, sillä yleisiin kokouksiinkin saattoi osallistua jopa 35-40 seuran jäsentä ja johtokunnan kokouksiinkin osallistuivat yleensä kaikki valitut jäsenet. Vasemmalla toimintakertomuksesta kopio vuodelta 1938 (klikkaa tekstiä avataksesi ne suuremmaksi).
Seuran oman kuivaamon suunnitelu aloitettiin jo vuonna 1939 rakennustoimikunnan voimin, kustannusarvio tulevalle kuivaamorakennukselle oli 600 Smk. Puutavara kuivaamo- rakennukseen kerättiin jäseniltä lautoina ja lankkuina ja muu tarvittava järjestämällä myyjäisiä, arpajaisia ja loppuosuudeksi otettiin Osuuskassasta laina. Kuivaamorakennus saatiin rakennettua erinäisistä syistä, mm sota-ajasta, johtuen kuitenkin lopullisesti vasta vuoden 1948 aikana Jokelan myllyn seutuville Myllylän kosken rannalle.
Vuoden 1953 Raahen maatalousnäyttelyjen järjestelyihin päätettiin ottaa osaa työvelvoitteella; naiset 20 työpäivää ja miehet 30 työpäivää.
Päätettiin hankkia toinen kuivaamolava ja rakentaa uusi kuivaamo Mäkelänmäelle vuoden 1952 aikana ja sen tulisijaa jouduttiin korjaamaan jo vuonna 1955.
Vuonna 1961 hankittiin uusi Vauhti1 verkkosiilokuivuri ja rakennettiin toinen kuivaamo-rakennus entisen viereen Mäkelänmäelle.
60-luvulla järjestettiin naisosaston kanssa yhteisiä tupailtoja, myyjäisiä ja arpajaisia sekä keräyksiä seuran rahavarojen kartuttamiseksi ja kuivaamon rahavaikeuksien vuoksi.
Jälleen oli kuivaamon laajennus edessä, tällä kertaa hankittiin 70 hl:n Terässiilokuivuri ja laajennettiin Mäkelänmäen kuivaamorakennusta tarkoitukseen sopivaksi ja vuokrattiin lisämaata laajennukseen vuonna 1971.
70-luvulla ja osin 80-luvun alussa kuivaamorakennukset olivat käytössä myös muussa käytössä, kuin varsinaisessa kuivaamokäytössä, kuivaamoalueella ja läheisellä Patasen pellolla järjestettiin useana vuonna pääsiäiskokko. Kokon lisäksi juhlaohjelmassa oli, musiikkia, makkaraa, kahvia, limukkaa, tikanheittokilpailu, ilmapistooliammuntakilpailu ym ajanvietettä.
Seura osallistui Raahen maatalousnäyttelyjärjestelyihin vuoden 1974 syyskesällä useilla kymmenillä työpäivillä ja itse näyttelyyn järjestysmiehinä, järjestelymiehinä ja naisosasto työskenteli ruokahuollossa yms.
Jokelankylän pururataa koulun alueelle suunniteltiin ja toteutettiin vuosina 1978 ja 1979. Seuran omistukseen, jäsenten vuokrattavaksi päätettiin hankkia uusia koneita mm Patu 80 maajyrsin (1980), painepesuri (1983) ja Klapi-Tuiko klapikone (1984). Toukokuussa 1984 järjestettiin konehuutokauppa, jossa kylän viljelijät möivät ylijäämäkoneitaan huutokaupalla ja seura sai 10% jokaisesta myydystä koneesta varoja toimintaansa.
1982-1984 järjestettiin viestihiihtokilpailuja yhdessä kirkonkylän maamiesseuran ja naisosaston kanssa vuorotellen Jokelankylällä ja Kirkonkylällä.